Luonnon näkymätön kauneus - Oma tieni
Pienenä ujona ja herkkänä tyttönä seurustelin mieluummin niin sanottujen mielikuvitusystävieni kuin ihmislasten kanssa. Viihdyin mainiosti kasvien, hyönteisten ja eläinten parissa. Pelastin pikkueläimiä milloin mistäkin pulasta. Ihmettelin ihmisten tarvetta puhua, koska koin puhumisen epätäydelliseksi kommunikointitavaksi. Puhumalla ei tuntunut saavan ilmaistua sitä mitä näki tai koki ja se vaikutti keinolta enemmänkin johtaa harhaan kuin kertoa juuri se mitä tunsi tai ajatteli. Tiesin usein, mitä ihmiset ajattelivat ja ihmettelin eivätkö muut kuule ja tunnista toisten ajatuksia ja tunteita. Kohtaamisista tuli naamioleikkiä, näyttelemistä, koin puheen valehteluksi.
Teini-ikäisenä upposin tieteeseen. Etologia eli eläinten käyttäytyminen ja kehityshistoria kiinnostivat. Haaveilin urasta uutena Konrad Lorenzina. Tutkin innoissani lähteitä ihmisen kehitysmuodoista ja maapallon kehityshistoriasta. Lukiossa kirjoitin äidinkielen opettajan läkähdyksiin näistä aiheista. Silloin olin ateisti, kunnes 18-vuotiaana maailma yhtäkkiä heräsi eloon ympärilläni. He, jotka ovat kokeneet saman, tietävät mistä puhun. Koin elämän ihmeen, pyhyyden, kuolemattomuuden, kaiken yhteyden. Kuulin luonnon äänen. Minä, luonto, eläimet ja kasvit olemme yhtä. Olemme kuolemattomia. Elämää ei tule vahingoittaa. Ateismi minusta karisi samassa hetkessä. Monta vuotta elin kuunnellen ja kuullen elämän maagisuutta.
25-vuotiaana valitsin tieteen, tiedon tien. Muistan sen hetken, näin kaksi tienhaaraa edessäni. Piilotin toisen puolen itsestäni. En puhunut tuosta muusta kenellekään koska olin sen kerran erehtynyt tekemään ja sain kuulla olevani ”vasemman puolen pauloissa”. En kirjoita tässä hänen varsinaisia sanojaan, jotka olivat paljon tylymmät. Ihmettelin kuinka kauneus ja pyhyys voitiin leimata pahuudeksi. Upposin lukuisiksi vuosiksi tiedon tiehen. Mutta tiedon ja logiikan tie on epätäydellinen tie, se edustaa Elias Lönnrotin sanoin päiväpuolen tietoa, joka on epätäydellistä jollei huomioida myös yöpuolen tietoa. Menetin tärkeän osan itsestäni ja samalla onnellisuuden ja tasapainon. Kului vuosia, tunsin etten elä.
Nuorena tiesin sateen tai lumisateen tulevan, vaikka siitä ei näkynyt mitään merkkejä tai olisin ollut kaksi kerrosta maan alla ikkunattomassa tilassa. Nuorena aikuisena kävin kyselemässä hienolta selvänäkijältä Aila Norlamolta entisistä elämistäni. Hän kertoi joitain ja sanoi sitten: ”Ei sinun tarvitse näitä kysellä, sinä näet itsekin”. Sen jälkeen olen katsonut omia ja joidenkin muiden entisiä elämiä, jos he ovat sitä minulta pyytäneet, joko koskettamalla heitä tai katsomalla paikan päällä tai etänä. Koen entisten elämien tietämisen ongelmakohtien ja traumojen selvittämiseksi hyväksi apukeinoksi. Tulevaisuuden katsomista en koe erityisen mielekkääksi, sillä eri mahdollisuuksia on lukuisia. Jonkin verran kommunikoin myös edesmenneiden ihmisten kanssa.
Työskentely luonnonhenkien kanssa
En osaa varsinaisesti sanoa milloin aloin työskennellä luonnonhenkien kanssa. En ole juuri harjaannuttanut tai pyrkinyt selvänäkö- ym. kykyjen kehittämiseen. Tosin monille henkisille kursseille olen osallistunut. Jos olen käynyt joissain hoidoissa tai meediotilaisuuksissa, olen lähes poikkeuksetta saanut kuulla keijuista ympärilläni.
Vuosia sitten syyskesällä istuin ulkona äitini kanssa. Eteeni tuli maahinen. Hän kysyi (kuulin puheen telepaattisesti, kuten aina): ”Saammeko muuttaa talveksi sisään?”. ”Toki saatte”, vastasin samaan tapaan. Hän selvästikin oli sitä mieltä, että tietenkin minä näen ja kuulen hänet. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hän näin myös testasi olisiko minusta yhteistyöhön. Sen jälkeen olen silloin tällöin, viime aikoina lähes päivittäin, katsellut ja keskustellut eri luonnonhenkien kanssa Suomessa ja Britanniassa.
Näen tietyllä tavalla luonnonhenget, usein hahmoina, harvemmin tarkasti, useimmiten silmät suljettuina. Useimmiten kuulen heidät. Kommunikoimme telepaattisesti eikä näkemistä juuri tarvita. Yleensä ihmiset kysyvät: miltä ne näyttävät? Ajatellen lähinnä vaatetusta ja kokoa. Sanon, ettei ulkonäkö ole tärkeää, vaan se mitä he kertovat. Voin kirjoittaa samalla kun he puhuvat, mutta voin myös katsella ja kuunnella silmät kiinni ja muistella hetken päästä mitä he sanoivatkaan. Usein, mutta en aina, olen näissä tilanteissa korkeammissa energioissa kuin ollessani tavanomaisissa puuhissani.
Luonnon näkymätön kauneus -kirjassani on muistiin kirjattuja tarinoita noin puolentoista vuoden ajalta. Harmittelen, että en ole kirjoittanut ylös aiempia tapahtumia. Tarkoituksella en sinä aikana lukenut luonnonhengistä mitään jotta ”tarinat” pysyisivät aitoina. Jälkeenpäin olen hämmästellyt, kuinka samanlaisia asioita on tullut esiin muiden kokemuksissa. Kirjassa on 165 tarinaa maahisilta, keijuilta, peikoilta, lohikäärmeiltä, yksisarvisilta, puilta ja olennolta jota kutsun jumalattareksi.
Eri luonnonhenget viestittävät eri asioista
Maahiset ilosta ja terveestä elämästä, keijut kauneudesta, puiden henget tunteista, ajattomuudesta, eri aikatasoista. Lohikäärmeet ovatkin oma lukunsa; he kertovat voimasta. Olento, jota kutsun jumalattareksi, on kaikkein henkisin ja hänen läsnäolonsa parantaa niin mieltä, kehoa kuin henkeä. Häntä voisi hyvin myös sanoa suojelusenkeliksi tai Korkeammaksi Itseksi. Maailma on moniulotteinen, me itse olemme moniulotteisia. On hyvinkin mahdollista, että joku näistä olennoista on meidän toinen olemuspuolemme. Erään ajatuksen mukaan menneet ja tulevat minämme ovat olemassa samanaikaisesti, joten voimme olla yhteydessä myös näihin hahmoihin. Jos aikaa ei ole, tämä on täysin mahdollista. Tämän ajatuksen myös itse jaan.
Luonnonhenkien viesteissä toistuu rakkauden ja sydämellä näkemisen tärkeys. Sydämellä näkee paremmin. Koskettaessaan maata, koskettaessaan puuta, uppoutuessaan luontoon, koskettaa ikuisuutta. Ei ole kyse fyysisestä kosketuksesta, vaan luonnon hiljaiseen voimaan yhtymisestä, joka johtaa näkymättömään maailmaan.
Nyt on aika, on aika palata ja tunnustaa ja kokea elämä ja maailman maagisuus!